maanantai 25. elokuuta 2014

Haaveissa

Sataa, sataa, sataa ja sataa vielä vähän lisää. Haaveissa on lämpö ja maailma. Tällä hetkellä tekisin mitä vaan jos voisin palata joulukuuhun 2012 ja pääsisin takaisin Thaimaaseen, Phi phin-saarelle. Sielläkin satoi, mutta muuten oli lämmintä.


Tiedättekö, multa hajosi tietokone puolitoista vuotta sitten. Sinne meni kaikki reissukuvat. Onneksi Aasian reppureissun kuvat olivat myös ystävälläni. Sain ne sieltä vähän aikaa sitten. Nyt pitäisi käyttää muutama tunti kuvien läpi käymiseen ja muokkaamiseen.

No, eipä tässä muuta tekemistä kai olekaan. Kuka tuolla ulkonakaan nyt enää viihtyisi. Koulu ja työt vähän haittaa muokkaamisoperaatiota, mutta pysykää linjoilla, kuvia on tulossa. ;)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Minne seuraavaksi?

En voi uskoa, että viimeinen kesälomaviikko on nyt takana päin. Huomenna alkaa koulu ja työt. Kevyt aloitus viikkoon. Olisin tietenkin voinut ottaa ensimmäisen työvuoron vaikka tiistaille, mutta aloitetaan arki nyt rytinällä sitten.

Kesäloman  ollessa ohi voikin alkaa haaveilemaan seuraavasta kohteesta. Kohde on ollut tiedossa jo monta kuukautta, mutta koska tässä on välissä ollut muita reissuja niin en ole juurikaan ehtinyt fiilistelemään tätä tulevaa kohdetta. Ollaan lähdössä muutaman ystävän kanssa syyslomaviikoksi Portugaliin.

kuva täältä.

Ja Portugalissa kohteena on pääkaupunki Lissabon. Suunnittelimme Lissabonin matkaa jo pari vuotta sitten pääsiäiselle, mutta silloin lentojen hinnat kohosivat liian suuriksi ennen kuin saimme lennot varattua. Nyt olimme nopeita. Varasimme lennot vappuna. 

kuva täältä.

Portugalista ja Lissabonista tulette kuulemaan aivan varmasti lisää täällä.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Berliini, kesä osa 2

Toisella reissulla Berliiniin ehdittiin myös rentoutumaan edellisellä reissulla tutuiksi tulleissa paikoissa. Olimme kiertäneet museosaarta kävelykierroksella ja tällä kertaa päädyimme pötköttelemään siellä.


Museot eivät juurikaan meitä kiinnosta, mutta museosaarella on menossa rakennustyöt, joissa rakennetaan uudestaan Berliinin palatsia. Sen vieressä on rakennus, jossa toimii kahvila ja alemmissa kerroksissa kerrotaan työmaasta. Rakennukseen on kolmen euron sisäänpääsy ja sillä rahoitetaan rakentamista. Tämä meille kerrottiin kävelyreissun aikana ja varsinkin puolisoa houkutti käydä katsomassa miltä rakennustyömaa korkeuksista näyttää. Joten mekin annettiin panoksemme uudelleen rakennukseen.


Tässä kuva terassilta.


Tämän jälkeen jatkoimme matkaa vielä toiseenkin puistoon nauttimaan ilta-auringosta. Jonka jälkeen treffattiin viime reissulla tutuksi tulleisiin Toniin ja Elinaan ja vietettiin iltaa baarissa iltamyöhään.


Viimeinen kokonainen päivä oli lähes täysin suunnittelematon. Ensimmäiseksi käytiin todella suuressa Humanassa ostoksilla, mutta en löytänyt mitään. Muutoin haluttiin hengailla kahviloissa ja ravintoloissa. Ja sitä me sitten tehtiin. Ja syötiin ihan sikana.


Onneksi ruokapaikkojen välillä sai kulutettua kaloreita kävelemällä sinne ja tänne ja vähän muuallekin.


Illallisessa käytiin Amrit-nimisessä Intialaisessa ravintolassa. Se oli ihan mielettömän upea ulkoisesti - ja sen takia me sinne mentiinkin. Käveltiin meinaan sen ohitse aiemmin päivällä. Itse olin jo ihan sekaisin siitä, että missä se sijaitsi, mutta onneksi mies muisti ja löydettiin se. Nimi kun ei ollut mieleen jäänyt. Vain se upea ulkomuoto. Antti-Jussi tilasi voikanaa ja mä tilasin keltasta currya. Varsinkin voikana oli ihan mahtavaa! En voi kuin suositella. Nam!


Ruuan jälkeen paineltiin unille, että jaksettaisiin vielä yksi päivä. Jouduttiin luovuttamaan huone tietenkin jo puolilta päivin, mutta lentokentälle meidän piti lähteä vasta seitsemän aikaan illalla, joten ehdittiin tekemään vielä vaikka ja mitä.

Pääosin jatkettiin sitä samaa haahuilua ja syömistä, kuin edellisenäkin päivänä.


Tämä oli myös ensimmäinen päivä, kun jaksoin oikeasti kuvailla vähän ympäristöäkin.


Parisuhdereissulla pitänee ottaa yksi parisuhdekuvakin.


Kuten huomaatte niin kuvassa on katto. Eli Dach.


Berliinissä on niin paljon upeaa katutaidetta.

 

Sellainen oli toinen visiittimme Berliinissä. Tämäkään ei todellakaan tule olemaan viimeinen kerta Berliinissä. Olisi joskus ihanaa päästä viettämään vielä pidempi aika siellä. Tosin en tiedä olisiko se kovinkaan terveellinen valinta, sillä parasta Berliinissä on lukuisat kohtuuhintaiset ruokapaikat ja aivan liian halvat kahvilat.

Noora <3 Berliini.

lauantai 2. elokuuta 2014

Berliini, Kesä osa 1

Ensimmäisellä reissulla Berliiniin mä tiesin, että se ei ollut viimeinen kerta kaupungissa. Se oli ihana kaupunki. Yksi parhaista missä olen koskaan päässyt käymään. Tuntui hyvältä. Sitä mä en tiennyt, että mä tulisin pääsemään sinne uudestaan parin kuukauden päästä. Lentolippujen voitto tuli todella hyvään aikaan ja onneksi päätettiin käyttää ne heti kesäloman aikana.

Koska viimekertainen reissu sisälsi hyvin paljon turistikohteita ja nähtävyyksiä, niin päätettiin, että tämä reissu on erilainen. Haluttiin keskittyä toisiimme, auringosta nauttimiseen, hyvään ruokaan ja kivoissa paikoissa istuskeluun. Niin ja shoppailuun. Ja joo okei, oltiin me ihan perusturrejakin.

Matkaseuralaisena oli siis oma aviomies.


Meillä oli lento iltapäivällä perillä ja päätettiin käyttää heti ensimmäinen iltakin hyvin hyödyksi. Kierrettiin ostoskeskus Alexaa muutama tunti. Sen pihalla oli kiva eteläsaksalaishenkinen terassi, jossa oli hyvä lepuutella jalkoja shoppailun jälkeen.


Ekana iltana haluttiin syödä myös vähän fiinimmin. Käytiin pihviravintola Asadorissa. Nälkäisenä tuli kuvattua vain alkupalat. Olisin kyllä mielelläni kuvannut pihvisalaattinikin, mutta aina ei voi muistaa. Hyvää oli!


Seuraava aamu aloitettiin turistiosiolla. Viime reissulla ei käyty tv-tornissa, joten tällä kertaa haluttiin käydä katsomassa miltä Berliini näyttää korkeuksista. Oltiin ostettu ennakkoon early birds-liput, joilla pääsi halvemmalla (13 euroa) torniin heti sen auettua. Ulkona oli melko iso jono ja oletettiin, että saadaan jonotella melko kauan kuitenkin, mutta jonosta lähes kaikki menivät ostamaan lippuja. Ennakkoon lipun ostaneita oli aika vähän, joten päästiin torniin ekojen joukossa.


En välttämättä suosittelisi aamupalaa tornissa, sillä se oli tietenkin kalliimpi, kuin monessa muussa paikassa. Ja aamupalapaikkojahan Berliinissä riittää. Oltiin kuitenkin fiksuja ja tajuttiin, että yhden hengen aamupalasetissä on 4 palaa leipää! Siitähän syö jo kaksi ihmistä. Joten jaettiin yksi lautanen ja tilattiin lisäksi extramehu ja pekonia Antti-Jussille. Pari kymppiä meni aamupalaan, mutta ehkä se oli ihan kohtuullinen hinta, kun maisemat olivat varsin hienot.


Tornissa käynnin jälkeen shoppailtiin ihan tornin kupeesta löytyvässä Primarkissa. Ensimmäisen reissun aikana Primark sijaitsi vain jossakin korvessa, mutta nyt sellainen oli avattu Alexanderplatzillekin. Kelpasi meille paremin kuin hyvin.

Shoppailun jälkeen käytiin myöhäisellä lounaalla Cafe Bleibtreussa. Oltiin Tripadvisorista nähty, että se oli saanut hyviä arvosteluja ja lounaslista näytti todella houkuttelevalta. Ruoka ei kuitenkaan ollut mitenkään erityistä - osaisin tehdä parempaa itsekin. Mutta se oli halpaa ja sitä oli paljon. Lisäksi petyin, koska mun ruuan piti oikeasti tulla riisin kanssa, mutta sitten siinä olikin ranut. No, ei se mitään, koska salaattia ja kanaa oli niin paljon, että ei siihen hiilariosioon hirveästi tarvinnut koskea.


Jatkan tästä huomenna, sillä muutoin tästä kirjoituksesta venahtaa aivan liian pitkä.

perjantai 1. elokuuta 2014

Kilpailukuva

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että kaikki matka-arvonnat on ihan hölynpölyä. Olen voittanut arvonnoista kaikkea muuta, paitsi matkoja. Heinäkuun ekalla viikolla sain kuitenkin todisteen siitä, että taitaa ne ihan todellisia olla. SIllä minä voitin lennot Berliiniin! Kilpailu oli Ebookersin facebook-sivulla. Tuli kyllä suurena yllätyksenä tämä voitto. Ensin ajateltiin, että lähdemme reissuun joskus myöhemmin syksyllä, mutta lopulta päädyimme tekemään reissun jo heinäkuun aikana.

Tämän takia halusin kirjoittaa edellisestä reissusta tänne. Nyt voin kirjoittaa uudesta reissusta. Sitä ennen tässä vielä näytille kuva, joka toi minulle Berliinin lennot.


Tämäkin kuva on peräisin huhtikuiselta Berliinin reissulta.

torstai 31. heinäkuuta 2014

Berliini, Kevät 2014

Vietettiin viime pääsiäinen ystäväpariskunnan kanssa  Berliinissä. Tässä pikainen katselmus meidän reissuun.

1. päivä
 Shoppailimme ja haahuilimme lähinnä Kreuzbergin alueella, josta olimme hankkineet majoituksemme. Tarkemmin ensimmäisestä päivästä voit lukea täältä.




2. päivä
Käytiin Alternative Berlinin järkkäämällä kävelykierroksella. Nautimme kierroksesta todella paljon.
Tarkemmin kierroksesta voitte lukea täältä.


3. päivä
Syötiin upeaa aamupalaa ja hengailtiin mm. Tempelhofin vanhalla lentokentällä, joka nykyään toimii puistona, jossa kaiken ikäiset ihmiset käyvät viettämässä aikaa. Siellä oli nuorisoporukoita juopottelemassa, perheitä grillaamassa, lapsia leijattamassa leijoja, rullaluistelijoita ja pyöräilijöitä sporttaamassa. Kaikki upeasti sekaisin.
Enemmän päivästä löytyy täältä.

Jälkimmäinen kuva Marian.

4. päivä
Vierailimme Sachsenhausenin keskitysleirillä.
Tästä enemmän täällä.



5. päivä
Kävimme myös toisella kävelykierroksella. Kierros oli historiapainoitteinen. Näimme paljon Berliinin turistikohteita.
Tästä voit lukea lisää täältä.



6. päivä
Ennen lentoa kävimme katsastamassa East Side Galleryn.




Tässä lyhyesti ensimmäisestä reissustani Berliini. Se miksi halusin kirjoittaa tästä matkasta nyt tähän uuteen blogiini selviää teille ihan pian.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Missä on tallattu

Eli missä oon elämäni aikana ehtinyt pyörähtämään.

1999 Kreeta - Retymnom
2008 Turkki - Alanya, Antalya Latvia - Riika Saksa - Hampuri, Bremen
2009 Englanti - Lontoo Saksa - Bremen, Hannover
2010 Ruotsi - Tukholma Viro - Tallinna, Puola - Gdansk, Sopot Yhdysvallat - New York
2011 Italia - Verona, Bergamo, Venetsia Englanti - Lontoo, Brighton Skotlanti - Edinburg, Glasgow
2012 Viro - Tallinna Ruotsi - Tukholma Vietnam - HCMC, Muine, Dalat Kambodza - Phnom Penh, Sihanoukville, Koh Rong, Kampot, Kep, Battambang, Siem Reap Laos - Don det, Pakse, Savannakhet, Vientiane, Vang Vieng, Luang Prabang Thaimaa - Chiang Mai, Pai, Krabi Town, Phi Phi, Koh Lanta, Ao Nang, Bangkok
2013 Unkari - Budapest Tanska - Kööpenhamina
2014 Saksa - Berliini x2


Kuva otettu siellä missä pippuri kasvaa, eli Kambodzassa, Kepin alueella. Vuosi oli 2012.

Seuraavakin reissu on varattu. Tiedoksi vaan.